tiistai 15. kesäkuuta 2010

Organic Seed & Bean Lavender 72 %

Hipsis, Ipa,

piristänpä sadepäivääsi tällaisella erikoisuudella. Kiinnostavan kaunis paketti houkutti ostamaan tämän suklaan, enkä ole koskaan maistanut laventelia.


Paketti on hauskan muotoinen ja kuuluu brittiläisen Organic Seed & Bean Companyn tuotesarjaan, josta oli tarjolla myös ruususuklaata. Suklaa on kuitenkin belgialaista tuotantoa, reilun kaupan pelisäännöillä tuotettua luomusuklaata. 60 gramman levyssä on kahdeksan leveää raidoitettua palaa, joihin on käytetty kaakaomassan, ruokosokerin, kaakaovoin ja soijalesitiinin lisäksi 1 % laventeliöljyä.

Suklaa on hyvin tummaa ja neutraalin ruskeaa, napakkaa, muttei kovaa. Tuoksu on ensin voimakkaan ja puhtaan suklainen, mutta kun palan siirtää pois nenän alta, laventeli nousee esiin ja jää viipyilemään ihanasti. Tätä suklaata voisi haistella koko päivän. :-)

Maku on erikoinen ja ainutlaatuinen. Laventeli maistuu heti voimakkaan kukkaisena, melkein saippuamaisena - on kuin pörähtäisi kimalaisena ranskalaiselle patiolle heinäkuussa. Suklaa sulaa hitaasti ja on maultaan voimakasta sekin, mutta laventeli lähes peittää sen alleen, eikä suklaan vivahteita tavoita eriteltäväksi. Suklaa on aika makeaa, hieman kitkerää ja täyteläistä, maultaan aivan täydellistä laventelin säestäjäksi.

Yhdessä maut synnyttävät uudenlaisen elämyksen, josta ei oikein saa kiinni - siinä on jotakin tuttua ja jotakin uutta. Kokonaisuus on yllättävästi jotenkin viiniarominen, kuivan raikas, aromaattisen täyteläinen ja tiivis. (Joudun turvautumaan aika abstrakteihin määreisiin, mutta tätä suklaata ei voi oikein kuvata sanoin.) Mitä enemmän suklaata syö, sitä paremmalta se alkaa maistua, kun makuun tottuu. (Ensimmäisen palan jälkeen luulin, että tämä jää minulta syömättä, niin häkellyttävä makuelämys oli.)

Jälkimaku on miellyttävä, kukkaisa ja kuiva, laventeli jää maistumaan/tuoksumaan pyöreänä suuhun.


Luonteikas, erikoinen ja hyvin vaativa suklaa, joka ei varmasti ole kaikkien mieleen. Opin pitämään tästä paljonkin, mutta jos laventelia olisi ollut aavistus vähemmän, tämä olisi ollut aivan täydellistä. Kokonaisarvosana: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti