sunnuntai 18. elokuuta 2013

Cookie Dough -jäätelö

Moi Möme, pitkästä aikaa! :)

Kesällä ei oo tullut paljon uusia herkkuja kokeiltua, samaa kauraa päivästä toiseen. Sun jätskireseptien innoittamana (ja S:n monityydyttymättömän jäätelönhimon ajamana) ollaan pari päivää etsiskelty hyvää ohjetta keksitaikinajäätelölle.


Cookie Dough -taikina

5 rkl ruokosokeria
6 rkl hienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria
120g jauhoja
60g pehmeää voita
n. 3 rkl maitoa
ripaus suolaa

50g tummaa (minttu)suklaata pieninä paloina

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, pilko suklaa pieniksi paloiksi ja sotke kaikki aineet keskenään. Kokonaisuus on sen verran makea, että suola saa maistua taikinassa. Lisää maito viimeisenä, koostumus ei saa olla liian löysä, vaan taikinan tulisi olla muovailtavaa. Lusikoi leivinpaperille ja käännä paperin reunat taikinan päälle siten, että voit painella taikinan n. 1cm paksuksi levyksi. Laita levy pariksi tunniksi jääkaappiin viilentymään ja kiinteytymään.

Jäätelömassa

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl glukoosisiirappia
2 dl kermaa
1,5 dl täysmaitoa
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vatkauksen loppupuolella glukoosisiirappi. Vispaa toisessa astiassa kerma vaahdoksi. Yhdistä vaahdot ja maito ja kaada jäätelökoneeseen tai heitä astiassa pakkaseen ja vispaile välillä. Kun jäätelömassa on kylmää, mutta vielä muokattavissa, leikkaa keksitaikina 1 cm x 1 cm  paloiksi ja sekoita palat jäätelöön. Jäähdytä loppuun. Jätskiä tulee tällä ohjeella reilu litra.

Glukoosisiirappi on kyllä oiva lisä kotijäätelöön, rakenne on ihan toista kuin viime kesän jätskikokeiluissa. Makukin on täysin kohdillaan, rehellisesti voin sanoa, etten kyllä keksi tässä enää mitään parannettavaa. Seuraavaksi kokeiluun mustikka-kardemumma-jugurttijäde!

1 kommentti:

  1. Aika huikean kuuloista, ipa! Mun pitänee joskus maistaa jotain tällaista, koska vaikka tykkäänkin maistella taikinaa raakana, sen sekoittaminen jäätelöön kuulostaa maailman oudoimmalta :-D Ihan hyvällä tavalla kuitenkin. Eikö siitä tule aivan ylimakeaa ja rasvaista?
    Itselleni tuli vastaan mutakakkujäätelö, luulen että sitä pitää kokeilla. Tosin siinä mutakakku muistaakseni kuitenkin paistettiin ja pilkottiin sitten jäätelön joukkoon... Kokeilumme jatkuvat! :-)

    VastaaPoista