torstai 30. joulukuuta 2010

Joulukakku ja kristallipiparit

Talvinen tervehdys, Ipa!


Inhosin aina lapsena hedelmäkakkua. Äiti teki sitä joka vuosi, siihen tuli sukaatteja ja korintteja ja kaikkea muuta kitkerää, kovansitkeää pikku niperrystä, jota sai kaivella hampaankoloista vielä tapaninpäivänäkin. Joinakin epäonnisina vuosina saamme edelleen lahjaksi joltakin tuttavalta sellaisen kakun, jossa nihkeänankeat korintit ja kaiken kaapinmakuiseksi muuttava hasselpähkinärouhe muuttavat ennestään kuivakan sokerikakun likilaskuiseksi ja murenevaksi kiveksi.

Onneksi on myös toisenlaisia kakkuja. Vuosia sitten päätin kokeilla, eikö joulukakusta saisi sittenkin hyvää, jos siihen laittaisi oikeasti hyviä aineksia .... vaikkapa suklaata? Unohdetaan ikävät sukaatit ja muu köyhistely!

Ja saa siitä! Olen hionut reseptiä joka vuosi ja julistanut sen salaiseksi. :-) Kerrottakoon kuitenkin, että kakkuun tulee tummaa suklaata (tänä vuonna käytin Green&Blackin Maya Gold -suklaata) ja pecanpähkinöitä, aprikoosia ja ananasta, kanelia ja mustapippuria ja kardemummaa - ja koko komeus valellaan hyvällä rommilla. Kun tullaan sinne uudeksivuodeksi, tuon palan maistiaisiksi!

(Tänä vuonna kakusta tuli tosin hirvittävän ruma. En malttanut antaa sen jäähtyä riittävästi ennen kumoamista, ja puolet jäi vuokaan. Yritin liimailla sokerikuorrutuksen avulla murusia kokoon kakuksi. Osaan siis tehdä kauniitakin kakkuja, vaikkei tästä kakusta uskoisi...)



Kristallipiparit syntyivät ihan vahingossa. Kokeilin vain sirotella koristeltujen pipareiden (ohuita Annas-pipareita) päälle erikoishienoa sokeria, ja se tarttuikin kuorrutteen lisäksi myös pipareiden taikinapinnalle. Nättejä ja hyviä! Pipareiden koristeluun käytän sokeripikeeriä, johon löytyy loistavat, tarkat ohjeet tästä ihanasta Mansikkamäki-blogista. Viime vuonna tehtailin sokeripipareita enemmänkin, tavallisen tomusokerin lisäksi mansikkatomusokerista.


2 kommenttia:

  1. Todella kauniita, varsinkin noista valkoisista koristeluista tykkäsin kovasti :D Hyvää ja maistuvaa uutta vuotta 2011 sekä iloiset terveiset täältä Mansikkamäestä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, kiva kun kävit! Pikeeri jäi vähän löysäksi, kiinteämmällä pikeerillä olisin saanut nätimpää jälkeä. Herkkujentäyteistä uutta vuotta sinnekin!

    VastaaPoista