torstai 24. maaliskuuta 2011

Ostoksia ja Vadelmasmuuti!

Hei M!

Sun smuutireseptin ja vaimon viimeaikaisen smuuti-innostuksen johdattamana tein viime viikolla tilauksen Keittioväline.fi:stä. Blender. Yksi heppoinen blender me ollaan jo saatu päästämään tekniset savut pihalle, joten päätimme panostaa tällä kertaa laatuun. :) Netistä suosituksia selaamalla päädyttiin tilaamaan Krupsin Expert 7000. Vaakakupissa painoi helpon puhdistettavuuden ja tehokkaan moottorin lisäksi myös se, että sitä kehuttiin hiljaiseksi (mikä on ainakin meillä näin iltaa kohden melko tärkeä ominaisuus...). Blenderin hinta oli 225e, eli ei halvin, mutta ei kalleinkaan. Toimituskulut sisältyivät hintaan.

Reilu viikko tilauksesta ja paketti oli noudettavissa kotipostista! Keittiöväline saa kyllä ison plussan nopeasta toimituksesta, mutta pienen miinuksen tiedotuksesta. Olisin kaivannut jonkinlaista varmistusta siitä, että tilaus etenee, mutta sivuilla oli vain ilmoitus "katsottu", mikä jätti aivan liian paljon tulkinnanvaraa smuutinnälkäiselle tilaajalle. :D


Kun tilaus kerran tehtiin, niin tulihan sitä heräteostoksiinkin sorruttua: Chef'n salaattilinko ja salaatinkastikkeensekoitin (onko tämä suomea?), jotka viehättivät tietysti vihreydellään. Kuvaan eksyi mukaan myös Krupsin kahvimylly, jota myös saa Keittiövälineestä, mutta jonka kiireinen vaimoni juoksi hankkimaan lähimmästä marketista heti, kun oli saanut siihen luvan.


Blender pääsi kokeiluun heti kotiuduttuaan. Lykkäsin kannuun summamutikassa (reilun desin?) pakastevadelmia, yhden banaanin, 6rkl maustamatonta jugurttia ja pari desiä sitrusmehua. Sitten hurrr (se todella on hiljainen!) ja nauttimaan. Näin ihania niistä tuli:


Koristeluosasto meni vielä vähän harjoittelun puolelle, mutta harjoitus tekee mestarin ja maun perusteella tämä ei todellakaan jää viimeiseksi kerraksi, kun meillä smuutia iltapalaksi surautellaan.

Kaupasta tarttui tulevia smuutikokeiluja varten mukaan: ananasta, persikoita, mangososetta, veriappelsiinia, pakastevadelmia, pakastemansikoita... Viimeisimpien kanssa minut yllätti, että niitäkin saa nykyään ostaa raakana! ;)

4 kommenttia:

  1. Kotitekoinen smuuti oli niiiiiin hyvää! Olisin halunnut smuutia aamupalaksikin, mutta Ipa kelvoton nukkui pitkään. Blenderin käytön opiskelu alkakoon tänään myös mun osalta :)

    VastaaPoista
  2. Vau, onnea ostoksista! Ja teidän vadelmasmuuti on tosi kaunista, olin hyvin vaikuttunut koristelusta! Teitkö jugurtilla? Smuuti on varmaan silloin aika paksua? Itse en ole saanut tota yofua pysymään juoman pinnalla...
    Tollaisella järeällä blenderillä voi varmaan heittää kesällä jäitäkin smuutin sekaan... Ja passionhedelmien siemenet menee tarpeeksi hienoiksi. (Passion antaa ihanan maun, mutta siemenet on joskus vähän rasittavia.)

    Ihania smuutihetkiä teille molemmille! <3

    VastaaPoista
  3. Innostuin tästä smuutipostauksesta ja tein tänään pitkästä aikaa yhtä lempparismuutiani. Tiedän, että Mömelle ilmestyy happoryppy jo pelkän ohjeen lukemisestakin, mutta voihan olla, että tätä blogia lukee joku kirpakammista mauista pitävä ;)

    Mansikka-limesmuuti

    250 g pakastemansikoita
    250 g Valion pehmeää rahkaa
    Yhden limen mehu
    Makeutusta maun mukaan (tänään laitoin makeutusainetta)

    Smuutista tulee näillä aineksilla paksuhkoa ja aika kuohkeaa. Oon tehnyt myös jugurtista ja/tai ohentanut mehulla. Oleellisia ovat lähinnä mansikat ja lime.

    Hyvää tuli!

    Kiitos inspiraatiosta,
    Nanna

    VastaaPoista
  4. Nanna, me testaillaan juuri sun reseptiä täällä. Ihanan raikas, tätä himoitsen kyllä tulevan kesän hellepäivinä! Supikin kommentoi vierestä, että hyvää on. :)

    VastaaPoista