keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Lime-mansikka-jogurttijäätelö

Hei Möttönen,

tässä yks resepteistä, joka on pitänyt kirjata ylös jo kuukausia! Mä olin pakotettu ostamaan jäätelökonelisäosan meidän yleiskoneeseen ja vaimon painostuksesta ensimmäinen kokeiltu jäätelö oli fro-yoa, siis jogurttijäätelöä.


2 dl maustamatonta jogurttia
2 dl turkkilaista jogurttia
1 dl hienoa sokeria
2 dl kuohukermaa
1-2 dl (pakaste)mansikoita
1 lime
(koristeeksi valkosuklaata)

Limen kuori raastetaan ja mehu puristetaan. Sulat tai kohmeiset mansikat surautetaan jollain asiaan sopivalla työkalulla soseeksi. Kaikki aineet sekoitetaan keskenään ja kaadetaan ohjeiden mukaan jäätelökoneeseen. Annetaan koneen pyöriä puolisen tuntia, jonka jälkeen jäätelö laitetaan pakastimeen vielä puoleksi tunniksi jäätymään. Jostain luin vinkin, joka on tuntunut toimivalta - jäätelökoneen kulhoon lorautetaan pikaisesti vettä ennen jäätelöaineksen lisäystä - näin vesi tekee kerroksen kulhon pintaan, eikä jäätelöaines ota kulhoon kiinni.

Jäätelöä voi ilmeisesti tehdä myös ilman konetta, mutta vaivalloisempaa se toki on. Jäätelöaineet sekoitetaan ja laitetaan pakastimeen, ja käydään puolen tunnin välein sekoittamassa. En osaa aavistaa kauanko tähän menee aikaa, joten suosittelen jäätelökoneen hankkimista. :)

1 kommentti:

  1. Vau, omatekoista jädeä! Puoliso tykkäisi tästä varmasti, kun kaupan jäätelöt on sille liian imeliä. Joskus kesällä saat kyllä tehdä tälle möttöselle sorbettia, kun sulla on noin hieno kone!

    VastaaPoista