Moi pitkästä aikaa, ipa!
Sinulla onkin varmaan jäätelökoneen omistajana paljon jädereseptejä takataskussa, heittelepäs niitä tänne kaakaopurkkiin! :-) Itse innostuin opettelemaan jäätelön tekemistä ilman konetta, kun vihdoin ymmärsin, miksi kaupan hyllylle on ilmestynyt sellainen tuote kuin glukoosisiirappi. Sillä jäätelöön saa onnistuneen rakenteen ilman teknisiä apuvälineitä.
Kokeneemmat opastivat, että jäätelön teossa ilman jädekonetta kannattaa muistaa muutama perussääntö:
1. Kaikkien ainesten on oltava mahdollisimman kylmiä, kun ne yhdistetään jäätelömassaksi
2. Mitä enemmän vaahtoa, sitä parempi rakenne
3. Munat tai keltuaiset on vatkattava perusteellisesti, jotta ne eivät maistu valmiissa jäätelössä
4. Sokerin määrässä on varaa vähentää, niin lopputulos on raikkaampi.
Näillä ohjeilla tartuin toimeen. Päätin aloittaa helposta jädestä, jonka ohjeen löysin tästä blogista. Ideana on tehdä kolme vaahtoa ja yhdistää ne. Lopputulos oli mainio, vaikka tein jäätelön niin myöhään illalla, että jaksoin sekoittaa sitä vain kerran (!) pakastumisen aikana, ennen kuin uni voitti. Rakenteesta tuli silti yllättävänkin hyvä ja mausta marjaisa. Ennen tarjoilua otin jäätelön pakastimesta noin kymmeneksi minuutiksi pehmenemään, sen jälkeen siitä oli tosi helppo ottaa palloja. Erona kaupan jäätelöön oli vain parempi maku ja se, että tämä jäde sulaa nopeammin.
Tarvitaan:
2 keltuaista
vajaa 1 dl sokeria
2 valkuaista
1 dl glukoosisiirappia
1 prk Alpro Airy & Creamia (2,5 dl)
Maustamiseen:
2 dl mustikoita ja mansikoita soseutettuna (jos haluaa hifistellä, soseesta voi siivilöidä mustikankuoret pois)
(noin 4 rkl Mansikka-Poplea)
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja siirrä kylmään. (Huoneenlämpöiset munat vatkautuvat paremmin, mutta toki kylmistäkin vaahtoa saa.) Vatkaa jääkaappikylmä Alpro Airy & Creamy vaahdoksi ja sekoita vaahdon joukkoon glukoosisiirappi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri kunnolla vaaleaksi vaahdoksi. Joissakin jädeohjeissa on tomusokeria, mutta kidesokeri käy myös - keltuaisia kannattaa joka tapauksessa vatkata niin kauan, että sokeri ei enää erotu kiteinä.
Lisää keltuaisten joukkoon kylmä marjasose ja mahdollinen Pople. Laitoin Poplea käsivaralta, valmista jädeä maistellessa tuntui että olisi voinut laittaa maun takia enemmänkin. Marjat voivat olla tuoreita tai pakastemarjoja - minulla oli tuoreita mustikoita, mutta mansikat olivat pakasteesta ja survottu kohmeisina.
Sekoita varovasti joukkoon kermavaahto ja lopuksi valkuaisvaahto. Kaada kannelliseen muovirasiaan ja siirrä pakastimeen jäätymään, mieluiten yön yli. Sekoittele muutaman kerran pakastumisen alkuvaiheessa (esim. puolen tunnin välein). Itse en käyttänyt sekoitteluun edes sähkövatkainta vaan ihan tavallista pallovispilää. Sitten vain herkuttelemaan!
torstai 25. heinäkuuta 2013
Maidoton mustikka-mansikkajäätelö
Tunnisteet:
glukoosisiirappi,
jälkiruoat,
jäätelö,
keltuainen,
maidoton,
mansikka,
mustikka,
möme,
Pople,
soijakerma,
sokeri,
valkuainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti