maanantai 14. helmikuuta 2011

Appelsiini-päärynäsmuuti

Hyvää ystävänpäivää, ipa!

Latvian kielessä on sellainen mainio piirre, että kaikki ulkomaiset lainasanat kirjoitetaan niin kuin ne lausutaan. Kun Riikassa ostin soseutetuista hedelmistä tehtyä juomaa, pullossa ei suinkaan lukenut smoothie vaan SMUUTI. :-D Miten loogista!

Aamuni alkaa hedelmillä, ja kun kyllästyin popsimaan hedelmäsalaattia, keksin hurauttaa hedelmät tehosekoittimella aamiaisjuomaksi. Käytännössä kaikki reseptini alkavat aamuisin yhdistelmällä omena+banaani+appelsiini. Lisämakua tulee sitten erilaisista tuore- ja säilykehedelmistä, pakastemarjoista ja mehuista. Esimerkiksi yksi ruttuinen passionhedelmä tai tirskaisu sitruunaa sopii joukkoon ihanasti. Ananasviipale tai pari taas tekevät koostumuksesta erityisen kuohkean. Makeutusta en aamuisin kaipaa, mutta ei tietenkään ole kiellettyä lisätä joukkoon sokeria, hunajaa tai maustettua jugurttia.


Vaikka smuuti on ehkä maailman yksinkertaisin valmistettava ja vaikka reseptejä on yhtä paljon kuin juojiakin, ajattelin kuitenkin lähettää tällaisen reseptin, koska tiedän, että sielläkin joku pitää smuuteista. ;-) Appelsiini ja päärynä sopivat yllättävän hyvin yhteen.

Ja koska en osaa tehdä pieniä määriä mitään, smuutiakin tulee kerralla sellaiset 6-8 desiä: jättiannos yhdelle tai pienempi lasillinen 2-3 hengelle.

Tarvitaan:
½-1 omena
1 banaani (suosittelen reilun kaupan banaaneja jo maunkin takia)
1 päärynä
1 appelsiini (esim. reilun kaupan Salustianat ovat makeita ja siemenettömiä)
(hieman säilykepersikkaa omassa liemessään)
pari-kolme ruokalusikallista maustamatonta (soija)jugurttia
appelsiinimehua tai muuta sitrushedelmämehua sen verran, että saat notkean juoman

Sitten vain kaikki sekaisin tehosekoittimessa tai vaikka sauvasekoittimella.

2 kommenttia:

  1. Meillä on blenderi ostoslistalla! Yksi oli jo, mutta se ei kestänyt meidän turkinpippuripirtelöharrastusta, vaan joutui autuaammille oikosulkeilumaille......

    Mun haaveissani on luonnollisesti blendtecin blender, nettivideoista tuttu; http://www.willitblend.com/, joka siis varmasti on täydellisin vehjes esim. juuri turkinpippuripirtelöiden tekoon.

    Te saitte taannoin mun vaimoni innostumaan smuuteista, eikä ne munkaan mielestäni hassumpia ole! Joten juuri sillä silmällä mekin sitä blenderiä tässä pikku hiljaa hommaillaan... :)

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän haaveen, mutta ehkä joku vähän vähemmän järeä vekotinkin riittäisi näihin hedelmiin...? ;-) Saatiin lahjaksi tämä söpönen, keittiön kaappeihin sopiva Frutti blender, ja se on ollut mainio smuutiautomaatti. Turkinpippurit vaativat varmasti vähän enemmän hevosvoimia!

    VastaaPoista