torstai 15. huhtikuuta 2010

Uunikasvikset

Moi Ipa!

Meillä on tosiaan riittänyt touhua pienen koiranpennun kanssa, eikä omista syömisistä tule tällä hetkellä kovin hyvin huolehdittua, saati että ruoanlaitto innostaisi. Viikonloppuna tein kuitenkin yhtä herkkuruokaani, ja nyt karvakuonon nukkuessa on hyvä kirjoitella siitä sulle.

Vaikka pääsin juuri paasaamasta, että kasvisruoka on liian usein pelkkiä vihanneksia, tämä on nyt juuri sitä. :-) Mutta siis kyse on oivasta lisukkeesta jollekin proteiinipitoiselle, oli se sitten kalapuikkoja tai soijapyöryköitä.


Leikkaa haluamiasi vihanneksia kohtalaisenkokoiksi paloiksi. Itse pidän eniten sipulilohkoista, paprikasta, porkkanasta ja kesäkurpitsasta tässä ruoassa. Keitä porkkananpaloja viisi minuuttia suolavedessä, jotta ne pehmenevät vähän. Kaada kasvikset uunivuokaan (ei kovin paksua kerrosta) ja sitten - tämä on tärkeää - lisää joukkoon muutama ruokalusikallinen aurinkokuivattujen tomaattien öljyä ja mielellään myös itse tomaatteja. Mausta avokätisesti sormisuolalla ja mustapippurilla tv-kokkien tyyliin ja sekoittele, jotta öljy levittyy hyvin. Marinoitujen artisokkien öljy käy myös, mutta mausta ei tule aivan yhtä täyteläinen. Suolan ja pippurin lisäksi jokin yrttimauste varmaan kävisi myös oman maun mukaan.

Paista 225 asteessa noin puoli tuntia, jotta kasvikset pehmenevät ja alkavat saada vähän väriä.

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että maltoit irtautua pennuntuoksuisesta pilvestä meidän tavallisten kuolaavaisten pariin.. ;) (sniif, mulla on ikävä Sinnan pentutassuntuoksua!)

    Teidän uunikasvikset on ihan erilaisia kuin meidän! Mun pitää varmaan joku päivä tehdä tota omaa versiota, niin saat ohjeen kuvineen. :) Meidän tän päivän illallinen koostui mäkkäriaterioista mcflurryineen.. Käytiin koirakerhon nakitusiltamissa ja oltiin sen jälkeen niin poikki, ettei edes jaksettu ajatella ruoanlaittoa...

    VastaaPoista