maanantai 5. heinäkuuta 2010

Kaalimujunnos

Helloota Möme,

Nyt kävi sillä lailla, että tämänkertainen ateria katosi parempiin suihin ennen kuin ehdin kuvaa napata, joten edes ohje pitää kirjoittaa muistiin!

Jälleen kerran "syödään mitä kaapista löytyy"-päivä, tällä kertaa uhriksi joutui:

puolikas varhaiskaali
2 porkkanaa
2 sipulia
puoli pussia Hälsans Kök -kasvismurekemujua
suola ja mustapippuri
puolukkahillo

Pilkoin porkkanat kuutioiksi ja kaalin pieniksi suikaleiksi. Kuullotin näitä öljyn ja voinokareen seassa kasarissa ja samalla pilkoin sipulit kuutioiksi. Sipulit myös kasariin ja mausteiksi suolaa ja reippaasti mustapippuria. Sipuleiden kuullotuttua sekaan suoraan pakkasesta tuota kasvismureketta (kiitos muuten viimeisestä, ostin tuota heti pakkaseen tekonien kaveriksi!) ja sitten hautumaan kannen alle. Kasvismureke on muutan aika suolaista, joten kannattaa varoa suolaamasta liikaa. Mukaan taisin lorauttaa vettä puolesta desistä desiin. Muhentumisaika oli saman verran kuin vaimolla kesti puhua puhelimessa, olisko ollut 20-30minuuttia.

Tarjoillaan puolukkahillosilmän kera. Nam!

2 kommenttia: