keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Vesimeloni-feta-salaatti

Hei Möme,

Mä tiedän, ettei tää ruoka ihan teidän pöytään sovi fetaisuutensa takia, mutta oli niin maukasta salaattia, että pitää jakaa reseptiä eteenpäin! Ehkä fetat voisi korvata hyvin maustetulla ja suolatulla tofulla?

Ohjeen sain meidän suosikkinettipalstalta, eli Lemmikkipalstojen PP:stä (linkitys nyt vaan koko palstaan, sillä yksittäiset aiheet katoaa melko pian bittiavaruuteen). Myös karppipalstalta löytyy miltei sama resepti. Määrät on summittaisia ja määrä oikein passeli kahdelle.


vajaa neljännes vesimelonia
200g fetaa
100g mustia oliiveja
1-2 pientä punasipulia
2 limeä
tuoretta minttua
mustapippuria
oliiviöljyä

Punasipulit (itse käytin tuoreita) halkaistaan ja viipaloidaan ohuiksi puolikuiksi, sen jälkeen ne laitetaan kippoon limemehun kera marinoitumaan. Ostin vain yhden limen, joten jouduin jatkamaan sitruunamehutiivisteellä - hyvin toimi. Annoin sipulien olla marinadissa pari tuntia, vähempikin saattaa riittää.

Vesimelonit ja fetat pilkotaan salaattikulhoon isoina lohkoina ja oliivit heitetään kokonaisina (ilman kiviä toki) sekaan. Marinoituneet punasipulit kumotaan limemehun kera sekaan ja päälle nypitään reilusti tuoretta minttua. Olisko tuota mennyt puolet kaupan ruukusta ennen kuin nälkä voitti. Sekaan loraus oliiviöljyä ja oman maun mukaan mustapippuria. Varovainen sekoitus, etteivät melonit ja fetat hajoa ja sitten syömään.

Salaatti oli ihanan raikas, rakenteeltaan miellyttävä ja yllättävän täyttävä, ihan iltaruoaksi popsittiin. Sopii varmaan tosi hyvin alkupalaksikin.

2 kommenttia:

  1. Kivalta kuulostaa! Ja tämä sopii varmaan hellepäivään täydellisesti!

    VastaaPoista
  2. Hei, nyt nämä uudet päivitykset näkyvät. En tiedä, miksi koneeni ei ladannut niitä eilen, kun kävin kurkkaamassa.
    Ehkäpä kommentoin samaan aikaan kun tätä ladattiin sisään?
    Tuota salaattia teen hetikohta tänään.Vaikuttaa juuri sopivalta kuumaan ja hikiseen päivään. Vähän samantapaista ollaan tehty parmankinkun kera. Oliivt kuitenkin aihuttavat sen, että tästä tulee Vilin suosikkiherkkua =)
    Äippä

    VastaaPoista