keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Maidottomat laskiaispullat

Liukasta laskiaista näin rutkasti jälkikäteen, ipa!

Minä olen niitä ihmisiä, jotka vastaavat tähän "hillo vai mantelimassa" -kysymykseen "Kyllä!" Siis molempia. Ja maidotonta kermavaahtoa päälle. :-)


Tuntuu hassulta, että ihmiset usein pähkäilevät, mitä tarjota kahvin kanssa maidottomalle tai vegaaniruoalla olevalle vieraalle. Pullahan olisi maailman helpoin vegaaninen herkku. Sen voi tehdä veteen, soija-, kaura- tai riisimaitoon tai vaikka omenamehuun. Munaa pullataikinassa ei tarvita, siis sen poisjättämistä ei kukaan edes huomaa, ja voitelussa munan voi korvata vaikka soijamaidolla. Pullataikinasta voi tehdä kaikkea korvapuusteista piirakoihin. (Vegaanivieraalta kannattaa vielä tarkistaa, mitä margariinia taikinassa voi käyttää, sillä joissakin maidottomissa margariineissa on tietääkseni eläinperäisiä vitamiinilisiä.)

Esimerkiksi näin syntyy herkullinen pulla:

5 dl soijamaitoa
1 pala tuoretta hiivaa
2 dl sokeria
(reilu) 1 tl suolaa
1-2 rkl kardemummaa
150 g maidotonta leivontamargariinia
erikoisvehnäjauhoja niin paljon, että saat vaivattua kimmoisan taikinan (n. 13 - 15 dl)

Lämmitä soijamaito kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva huolellisesti. Lisää mausteet ja vähitellen jauhoja, alkuvaiheessa vaivaus käy helposti koneella. Lisää loppuvaiheessa pehmeä margariini ja vaivaa taikina käsin pehmeäksi ja kimmoisaksi. Anna kohota reilu puoli tuntia vedottomassa ja lämpimässä paikassa, esim. lämpimän uunin päällä tai vaikka mikrossa.
Leivo noin kaksinkertaiseksi kohonnut taikina pulliksi. Kohota pullat pellillä liinan alla (jälleen noin puoli tuntia) ja voitele ennen paistamista soijamaidolla, jos haluat. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia pullien koon mukaan. Jos pulla repeilee uunissa, se ei ole kohonnut riittävästi ennen paistamista. Uuninlämmön laskeminen hieman saattaa auttaa.

Vatkaa kasvipohjainen (esim. Alpro, Sunnuntai tai Gogreen) vispi vaahdoksi, mausta sokerilla ja vaniljalla. Täytä pullat runsaasti mantelimassalla, mansikka- tai vadelmahillolla ja kermavaahdolla. Sitten vain herkuttelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti