torstai 5. tammikuuta 2012

Basilikalevite

Hei Möme!

Nyt kun ollaan vihdoin talvihorroksesta vähän herätty, pitää jakaa tämä ex-tempore-tahna, josta tuli niin hyvää, että tekaisin sitä vielä toisenkin satsin. Oltiin juhlimassa uutta vuotta ja mun ukin 80-vuotisjuhlia lähisuvun kesken, paikalla oli kolmisen kymmentä ihmistä. Sapuskat tuli pääosin talon puolesta (oltiin Hotelli Keiteleessä Suolahdessa), mutta koska iltapalaksi suunniteltu perinteinen nakit ja perunasalaatti ei ihan sytyttäneet, päätettiin keksiä itse jotain lisätarjottavaa.

Ostettiin pari pussillista ruisnappeja (kuminattomia, koska kumina on hrrr.), 3 rasiaa kirsikkatomaatteja, 2 pakettia ilmakuivattua kinkkua ja ainekset the tahnaan. Pääsin muuten käyttämään ensimmäistä kertaa uutta yleiskonetta ihan oikeasti! Jee!


Basilikalevite

1 ruukku basilikaa
1 valkosipulin kynsi
1 prk kermaviiliä
1 prk maustamatonta tuorejuustoa
2 prk pehmeää fetaa (apetina tms.)
tilkka balsamicoa
mustapippuria

Silppua basilikan lehdet ja valkosipulin kynsi pieneksi jollain blenderihköllä tai varmaan ne menee veitselläkin. Blenderiin kannattaa heittää vähän kermaviiliä sekaan, niin toimii se silppuaminen paremmin.

Sitten kaikki isoon kulhoon ja sekaisin. Itse käytin sitä yleiskonetta, mutta varmaan joku sähkövispiläkin tekis oikein hyvää jälkeä. Jos vispaa vähemmän, jää fetasattumia, jos vispaa enemmän, niin tulee tasaisempi mönssö. Ihan fiiliksen mukaan siis. Tahnasta tulee muuten ihanan hennon vaaleanvihreää!

Me tehtiin näistä sitten em. lisukkeiden kanssa pieniä annospaloja, eli ruisnapin päälle sutaisu levitettä ja päälle puolikas kirsikkatomaatti. Väliin voi lykätä vähän ilmakuivattua kinkkua, jos on vannoutuneita lihansyöjiä paikalla. Maussa ei mun mielestä mitenkään päin häviä nuo vegeversiotkaan. Tahnaa tulee melko paljon, riittää suunnilleen kahteen 300g pussilliseen ruisnappeja levittäjästä riippuen.


(ps. yleiskoneeni on ihana!)

3 kommenttia:

  1. Siis anteeks miten niin oikeasti?
    Ja siis anteeks miten niin yleiskoneesi?!?

    VastaaPoista
  2. Poteito potaato ja silleen. Pusipusi. Ostetaanko me muuten siihen perunankuorimalisäosa? Se ei varmasti veisi hirveästi tilaa kaapissa ja olis varmasti painonsa arvoinen romumetallissa!

    VastaaPoista
  3. Onnea teille molemmille hienosta uudesta yleiskoneesta! ;-) Perunankuorimaosa kuulostaa aika näpsäkältä.

    Mukava jakaa myös kumina-inha. Miksi se onkin ruisleivän mausteena niin kummaa?

    Resepti on kiintoisa, minun näkökulmastani siinä on tosin aika paljon maitoa, toista maitoa ja vielä yhtä maitoa ;-) Mutta tuosta voisi kehitellä jotakin...

    VastaaPoista