perjantai 18. helmikuuta 2011

Suklaaperhoset

Moi ipa!

Halusin värkätä kakun illanistujaisiin, ja ajattelin, että suklaaperhoset kakun päällä olisivat sellainen tilanteeseen sopiva lisäväri. Ohjeita katselin sekä Kinuskikissalta että Mansikkamäestä, ja lopputulos oli oikein onnistunut.

Piirtelin ehkä lähinnä pihlajaperhosta muistuttavan mallin paperille, ja laitoin leivinpaperin suoraan sen päälle, en siis alkanut piirrellä mallia uudestaan leivinpaperille. Suunnittelin malliin paikat myös hopea-/kultakuulille, mutta käytinkin sitten pelkkää suklaata.

Koska halusin perhosista mahdollisimman todenmukaiset, en taittanut leivinpaperia vain kahtia, vaan tein hyönteisen ruumista varten tasaisen kohdan, siis taitoin leivinpaperin ikään kuin kirjan selkineen. Tukena käyttämäni pahvin taitoin samoin. Aaltopahvin saa helposti taitettua haluamallaan tavalla, kun tekee viillot tarvittaviin kohtiin.

Itse perhosen teko oli yllättävän helppoa. Muutamia suklaapaloja puolen litran minigrip-pussiin, pussi kiinni ja mukilliseen kiehuvan kuumaa vettä. Kohta suklaa on sulanut, ja pussin kulmaan leikataan pikkuinen aukko, josta suklaa sitten valutetaan ulos kuvion mukaisesti. Kun kuvio on valmis, nostetaan vain leivinpaperi reunoista pahvin päälle kovettumaan ja siirretään kylmään. Suklaa ei kovetu hetkessä, muttei toisaalta valukaan, vaikka kuvio asetetaan viistoon. Vain siinä kuviossa, jossa oli suurempia suklaapintoja, suklaa pyrki valumaan.


Käytin Brunbergin melko vähäprosenttista suklaata, joka kovettui hyvin. Lopputulos oli vain hieman raidallinen, vaikken temperoinut suklaata. Jäähdytin kuviot jääkaapissa ja siirsin ne sitten ulos parinkymmenen asteen pakkaseen, jonka jälkeen niitä oli yllättävän helppo käsitellä. Perhoskuvion leveys on noin kymmenen senttiä.

3 kommenttia:

  1. Hienoja. Tykkään siitä, että jätit liiemmät koristeet pois, nää on kauniita juuri näin, siiven kuviot pääsevät oikeuksiinsa, kun ei ole liikaa krumeluuria. :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja perhosia! Eihän noita melkein tohtisi edes syödä.

    VastaaPoista
  3. Aika nopeasti ne menivät parempiin suihin ;-)

    VastaaPoista